Punaposkiset tytöt hiihtävät pitkän lenkin äitinsä kanssa. Toistan jo kyllästymiseen saakka, kuinka unelmissani on aina ollut kaksi tytärtä, joiden kanssa voin lähteä reippaasti hiihtämään. Kyllähän edellisinäkin vuosina on toki hiihdetty, ja viime vuonna jo ihan reipastakin matkaa pohjoisessa, mutta nyt tämä tuntuu jotenkin niin konkreettiselta ja realistiselta, kun on lunta ja tiedättekös mitä.
Eilen aamulla moottorikelkka kävi pyörähtämässä talomme kulmalla, kun olin kuvaamassa lähipuita, ja minulla jo heräsi toive. Voisiko se olla.. no ei kai sentään... Ihan tosi! Seuraavassa hetkessä talon nurkalta lähtikin jo kunnon latu kohti Isokuusta ja Suolijärven latuverkostoa. Tuntuu, että onnella ei ole rajoja :) Nyt nautitaan kunnon keleistä ja hiihdetään kevääseen saakka. Oma rakas talo tuntuu hiihtomajalta. Sukset odottavat hiihtäjiä oven pielessä ja sauna on lämmin sopivasti lenkiltä tullessa. Ei tarvitse lähteä erikseen minnekään, vaan suoraan vain suksille.
Lasten lenkin jälkeen oma lenkki illalla. Superluistava keli Suolijärvellä - onneksi vaihdoin vapaaseen tyyliin - pääsee kovaa, mitä nyt kunto antaa myöden. Aika huono kunto kylläkin on, mutta tästä se paranee joka kerta :) Muistaa vaan tehdä omaa suoritustaan ja nauttia jokaisesta vedosta, ja antaa suorittajien mennä menojaan. Voi vaikka pysähtyä "katsomaan Sports Trackeria" ja saada hyvän syyn pieneen lepotaukoon. Lenkin loppupuolella, kun on aika palata Vuorekseen, lasketellaan valotonta latubaanaa alas Särkijärven siltaa kohti. Mahtava tunne, kun takana kunnon lenkki ja ne mahtavat ikikuuset toivottavat takaisin kotiin. Ilman lamppuakin näkee hyvin laskea, kun silmä tottuu niin hyvin hämärään.
Kiitos Tampereen kaupungille näistä loistavista laduista ja kiitokset myös aktiiviselle naapurille, joka tästä asiasta teki aloitteen. Tämä on parhautta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti