Nyt saa virallisestikin fiilistellä joulua

Vuoreksesta ei malttaisi millään poistua, mutta joskus tekee terää hypätä bussi numero viitoseen ja hurauttaa vaikkapa ihan Tampereen keskustaan saakka. Voi esimerkiksi lähteä kävelyllä katselemaan valoja ja Maisemaa. Tänään oli joulun avaus, joten joulufiilistely on nyt ilmeisesti virallisesti sallittua. Ja mikä ettei, Hämeenkadun jouluvalaistus on mielestäni todella onnistunut. Erityisesti runsaslukuiset, mustissa puissa riippuvat kullanhohtoiset joulupallot ovat hyvin kauniita, suurensuuri keskustorin kuusi on tukevasti paikoillaan ja valaistu, ja Stokkan jouluikkuna on tänä jouluna aika jännittävä. Suosittelen iltakävelyä Hämeenkadulla - jotenkin lumen puutetta ei siellä valon seassa edes muistanut ajatella.

Keskustorin kuusi on paikoillaan tänäkin vuonna juuri niin kuin pitääkin.

Joulufiilistely voi alkaa.

Rakas Maisema. Muistot vievät nuoruusvuosiin, jolloin jaksoi valvoa ja kuvata

tuoreen kotikaupungin yötä. Aikaa oli silloin rajattomasti. 

Nämä joulupallot ovat oikeasti ihan tajuttoman nättejä.

Stokkan symppis jouluikkuna kylineen ja asukkaineen: "Äiti, voidaanko katsoa

vielä vähän aikaa?"

"Juu, katsotaan toki vielä hetki."

Ja vielä pienen pieni hetki.

Ainon kävelyretket - osa 4: Taivaallisia heijastuksia

Vuores on aika kiva asuinpaikka heille, jotka sattuvat pitämään metsäkävelystä ja -retkeilystä. Ei ole kovinkaan paljon liioiteltua väittää, että astuessasi oman tontin rajan yli olet jo metsässä.

Etkä missä tahansa pöpelikössä, vaan satumaisessa peikkojen ja hattivattien asuttamassa taikametsässä, jossa salaperäiset kuiskaukset leijuvat pehmeimmän sammalmaton päällä ja tuulen humina kertoo tarinoitaan korkealla latvustossa. Kyllä sinä pystyt ne kuulemaan, kun pysähdyt. Katso korkealle puiden latvoihin ja tunne voimautuminen, joka sinulle halutaan lahjoittaa. Katsele taivaalle ja huomaa pumpulipilvet, niiden pehmeys ja pastellivärit. Eksy hieman polulta ja löydät itsesi aukiolta, jossa keijut tanssivat auringon hennoissa säteissä. Kiipeä kukkulalle ja ota kiinni auringonsäteistä, jotka ovat tulleet juhlimaan kaamosta. Katso vihreistä vihreämpää sammalta vanhojen puiden alla ja hämmästele, minkä värinen metsä voikaan olla marraskuussa. Kävele metsäjärven rantaan ja lumoudu heijastuksista, jotka näytetään vain sinulle, joka osaat katsoa. Säilö paratiisin tunne sisääsi. Kun palaat kotiin ja kiireiseen arkeen, voit säilyttää tunteen sisälläsi ja viedä sen mukanasi seuraavan viikon arkielämään.

Nämä taivaalliset heijastukset näytetään vain sinulle, joka osaat katsoa.

Kuinka vihreä metsä voikaan olla marraskuussa.

Omista itsellesi pieni hetki.

Pumpulinpehmeyttä taivaalla ja maanpinnalla.

Tämä on minun metsäni, mutta toivotan sinut

aina tervetulleeksi kotiini.

Mikä on Brainwolk -kävelypalaveri?

Brainwolk -kävelypalaveri on uudelleenmuotoiltu kävelypalaveri. Brainwolk -nimelle on kaksi erilaista tulkintaa. Molempien tulkintojen mukaan "brain" tarkoittaa aivoja, eli brainwolkilla tehdään aivotyötä tai jotain aivoihin liittyvää juttua. "Wolk"-sanalle on kaksi eri selitystä. Sana "wolk" löytyi sanakirjasta, jonka mukaan kyseinen sana on vanha slangisana, joka tarkoittaa "herätystä". Eli siis aivoherätys. Toisen selityksen mukaan "wolk" tulee sanoista "work" ja "walk". Ihan osuva selitys sekin siis. Ei voi oikeastaan sanoa tyhjentävästi, kumpi selitys on oikein, koska molemmat ovat niin hyviä. Brainwolkillahan herätellään aivoja, ja tehdään yhtä aikaa työtä ja kävelyä.

Vuonna 2015 pääsin työskentelemään tietotyön työtapoja kehittävään Pop Up -projektiin. Tutkittuani sitä ennen n. 7 vuoden ajan hyvinvointiteknologioita (tein väitökirjani motivoivien liikuntasovellusten ihmiskeskeisestä suunnittelusta), en voinut vastustaa kiusausta yhdistää liikkumista tietotyön työtapoihin ja alkaa tekemään service designia kävelypalaveriteeman ympärillä. Siitä syntyi Liikuttavat työtavat, jota voisi tätä nykyä kuvata jopa elämäni yhdeksi missioksi. Kävelypalaveri ei tietenkään ole minun keksimäni juttu - niitähän ovat harvat ja valikoidut ihmiset tehneet maailman sivu. Halusin kuitenkin muotoilla kävelypalaverin hieman uudella tavalla, tehdä siitä hyvin suunnitellun työtavan, joka voisi ihanteellisesti levitä hyväksyttäväksi, koko kansaa liikuttavaksi ja ilahduttavaksi käytännöksi.

Opiskelijoiden kanssa Brainwolkilla "Psychology of Pervasive

Computing"-kurssilla syksyllä 2017: kävelevät viikkoharkat.

Brainwolk on siis kävelypalaverimuoto, joka on tarkoitettu lähinnä luovaan, vapaampaan työhön, eikä välttämättä niinkään tiukkaan palaveeraamiseen. Brainwolk antaa luvan lähteä ulos kävellen pohtimaan työhön liittyviä asioita joko pienessä porukassa tai yksin jäsentämään omia ajatuksia. Brainwolk sopii moneen käyttöön, mm. ideointiin, suunnitteluun, reflektointiin, palautteen antamiseen ja arempien asioiden käsittelemiseen. Tutkimme Brainwolkiin liittyviä käyttäjätarpeita tietenkin kävelytyöpajoissa. Loimme ensimmäiset konseptiaihiot myös mobiilisovellukselle, joka voisi toimia Brainwolkin opastamisessa ja motivoinnissa. Innostuimme liikaa - sovellus koettiin häiritsevänä käyttäjätesteissä. Toisella kerralla onnistuimme hieman vähentämään häiritseviä tekijöitä (liikaa pelillisyyttä, yllätyksiä jne), mutta yhä edelleen kuukauden pilottitutkimuksen perusteella mobiilisovellus ei oikein kunnolla tukenut Brainwolkin tekemistä. Parhaat asiat (joista siis pidettiin todella paljon) Brainwolkissa olivat nimenomaan fyysisen maailman oikeat kokemukset - raitis ilma, liikkuminen, lähiluontokokemus ja se, että sai pienen tauon teknologian käytöstä. Olenkin tullut osittain siihen tulokseen, että parhaiten Brainwolkien kanssa toimii ihmissovellus, eli ihminen, joka innoittaa muita lähtemään kävelemään. Teknologian rooli voi hyvinkin olla toimia vahvana taustavaikuttajana - levittämässä sanomaa, demoamassa käytäntöjä, kertomassa positiivisia tarinoita. Seuraavana kokeiluna teemmekin opiskelijoiden kanssa Pepper-robotilla toteutettavan Brainwolk -demokävelyn. Voisiko sosiaalinen robotti toimia Brainwolkin levittäjänä ja innoittajana, kun yksi ihminen ei ehdi kaikkialle :)

Tosiasiassa Brainwolkin levitystyö ei enää lepää yhden pienen kävelevän tutkijan harteilla. Opiskelijat osaavat jo kysellä, mentäisiinkö kävelypalaverille istumisen sijaan. Tutkimustiimissämme useampi henkilö jo ehdottelee käveleviä viikkopalavereja. Useat tahot tulevat minuun törmätessään puhumaan ylpeinä siitä, kuinka he olivat taas Brainwolkilla. Nämä ovat parhautta! Maailma tuntuu muuttuvan pieni askel kerrallaan ja ehkä muutaman vuoden päästä kukaan ei enää ehdotakaan: "istutaan alas pohtimaan tätä" vaan ennemminkin "otetaan tämä ajatus ja lähdetään kävelyttämään se selväksi!"

Brainwolk pähkinänkuoressa ja simppelit ohjeet sen tekemiseen.

Nao voimistelee

Pieni taidonnäyte Naon jumppakyvyistä. Kokeillaanko tämmöistä taukojumppaa tiistaina Tietotekniikan labrassa?

Naosta kävelypalaveri- ja jumppa-apuri?

Pikkuinen ja söpö Nao-robotti kävi meillä kylässä eilen järjestetyn Tekniikan päivien ja uuden robotiikkahankkeemme myötä. Ehkäpä tämä hellyyttävä kaveri tai hänen isosiskonsa Pepper tulee vielä toimimaan Ainon kävelypalaveri- ja taukojumppa-apurina :) Ehkä ihan pientä lisäohjelmointia ja optimointia tosin vielä tarvitaan ennen kuin päästään pidemmille Brainwolkeille. Suosio ja huomio on ainakin takuuvarmaa, ainakin eilisen Tekniikan päivien perusteella!

Hiljaisuuden kävely

Halloween-kuukauden (lukuisien karkkien ja kepposten) jälkeen koen tarvetta hiljentymiselle. On Pyhäinpäivä, joten sytytämme tyttöjen kanssa omalle pihalle paljon kynttilöitä ja suuntaamme kuopuksen kanssa katsomaan kynttilämerta Messukylän kirkon hautuumaalle. Tytär sanoo matkalla: "Äiti. minä aion laskea kaikki kynttilät". Tytär on kastettu Messukylän uudessa kirkossa, joka on valmistunut vuonna 1879.

Pikkuinen kastettiin tässä kirkossa.

Musta kirkkomaa ja tosiaan - valtava kynttilämeri! Niin kaunista ja harrasta. Kävelemme hiljaa, vaellamme yhdessä kohti jyhkeää yli 120 vuotiasta punatiilistä kirkkorakennusta, joka on nähnyt paljon. Miten vähäiset ovatkaan tietoni tämän rakennuksen rinnalla, kuinka lyhyt onkaan yhdelle sukupolvelle suotu aika tässä sukupolvien jatkumossa.

Katsomme sankarihautoja. "Mitä ovat sankarihaudat?", kysyy tytär. "Siellä nukkuu urhoollisia miehiä, jotka taistelivat sodissa vanhoina aikoina", vastaan, kun en muutakaan osaa. Vieri vieressä he siellä lepäävät.

Sytytämme kynttilän isovanhemmille. Pelkään, ettei kynttilä syty tuulessa. Huomaan, ettei tuulekaan, vaan on aivan tyyntä. Kynttilä syttyy heti ensimmäisellä yrittämällä. Ajattelemme lämmöllä poisnukkuneita. Osa jäi vieraiksi, osa tuli tutummiksi. Siellä he loistavat nyt tähtinä yötaivaalla. Muitakin tähtiä muistelemme. Viereinen ihminen sanoo: "Täällä on nyt tyyntä, usein on ollut hyvin tuulista."

Siellä he loistavat tähtinä yötaivaalla.

Katselemme kirkon punatiilistä seinää. Katson seinää nyt ensimmäistä kertaa kunnolla, koska luin hiljattain hyvin väkevän romaanin sisällissodan tapahtumista Pirkanmaalla. Seinässä on näkyvillä syviä luodinreikiä. Messukylässä käytiin merkittäviä taisteluja sata vuotta sitten. Tytär sanoo: "Onpa hyvä, että seinä kesti, sillä muuten sisällä olevat ihmiset olivat kuolleet." Viisauden sanoja pieneltä ihmistaimelta.

Onpa hyvä, että seinä kesti sen, mikä oli kestettävä.

Kävelemme takaisin päin katsellen kynttilöitä. Ihmisiä on sankoin joukoin liikkeellä. Katselemme nimiä hautakivistä - Turtonen, Turtola, Juva - kaikki tämän alueen suuria taloja. On ollut tapana laittaa nimen eteen ammatti tai titteli. Mielestäni hieno tapa, sillä se saa hautakivet kertomaan tarinoita. Joskus olen nähnyt poisnukkuneen kuvankin hautakivessä, mutta se ei ole tyypillistä täälläpäin.

Kävelemme poispäin, pienet saappaat ja isot saappaat. Emme laske tänään askelia, vaan laskemme kynttilöitä.