Metsäni, toimistoni

Päivä, jonka olen merkinnyt etäpäiväksi jo neljä viikkoa sitten kalenteriini. Iltapäivällä edessä on puhelimitse tehtävä tutkimushaastattelu, arviolta reilun puolen tunnin mittainen. Ulkona paistaa aurinko keväthangille niin kirkkaana, etten voi muistaa milloin viimeksi olisi ollut näin valtavan aurinkoista. Hmm. Entäpä jos...

Tuumasta toimeen. Ulkovaatteet päälle, aurinkolasit päähän. Haastattelurunko paperilla, se on melko oleellinen. Kännykkä, handsfree valmiiksi korvaan. Kynä varuilta mukaan taskuun. Olikos siinä sitten kaikki.. eiköhän. Ulos, ja muutama askel talojen ohi niin olenkin jo metsätiellä, jossa ei liiku tähän aikaan päivästä ketään. Tarkistus vielä, onhan se nauhurisovellus päällä, ja soitto haastateltavalle. Kerron aluksi haastateltavalle, että päätin lähteä kävelemään metsään eli pitämään kävelyhaastattelun.

Leppoisasti sujuu se haastattelu. Ja venyy. Kestää lopulta 45 minuuttia kun on niin kivaa ja rauhallista. Kuljen metsäautotiellä, käännyn polulle umpimetsään. Auringon valo siivilöityy kauniisti ja edelleen hyvin kirkkaasti puiden oksien välistä. Metsään ei tuuli ulotu, joten äänitteeseen ei varmasti tule mitään häiritseviä kohinoita. Korkeintaan askelteni ääni.

Haastateltava kysyy lopuksi, että taisi olla kannattava valinta lähteä kävelemään, että aurinko taitaa siellä paistaa. Hymyilen ja vastaan että aivan mahtavaa oli. Kuuluiko auringonpaiste äänestäni? Vai keväthankien puhdas kirkkaus? Vai kenties hiljaisen metsän rauhoittavuus?

Ainon kävelytarinat suosittelee kokeilemaan luovasti metsätoimistoa ja kävelyä työtapana! On luultavaa ja jopa todennäköistä, että sieltä ja siten löytää aivan uusia ulottuvuuksia! Ulkoiluntäyteistä pääsiäistä kaikille :) Ulkona tuoksuu ja tuntuu keväältä.

Täältä löytyy toimistoni, jossa pipo ei kiristä.

Toimistossani on tainnut käydä muutama muukin viime päivinä.

Suositeltavia näkymiä katsottavaksi ja kuunneltavaksi.

Pitopohjasuksen kelit

Olen ehtinyt jo monena talvena laulaa Karhun nanogrip-sukseni (pertsat) suohon tai avantoon, mutta tänään hoilasin ne järven pohjasta takaisin ylös hangen pinnalle. Näissä olosuhteissa, kun lumi alkaa olla sopivan kosteata, kyseinen pitopohja sekä pitää että luistaa erinomaisen hyvin, eli aikas hauskaa on nyt kevätjärven jäillä suhautella menemään. Osittain jää on jo näkyvillä, mikä tekeekin sitten erityisesti vapaan tyylin hiihdon välillä hieman hankalaksi, koska jäiset kohdat sisältävät yleensä erilaisia uria, joissa suksi tuppaa menemään miten sattuu ja tasapainon kanssa on tekemistä. Siksi olenkin nyt nautiskellut pitopohjasuksistani ja samalla mietin, kuinka kauan tätä lystiä vielä kestää. Ihan upea talvi tämä on ollut ja ehkä tässä vielä jonkin kerran pääsee ihastelemaan talvijärviä, niiden auringonlaskuja ja ensimmäisiä iltataivaalle syttyviä tähtiä. Mutta kevät tulee ja kohinalla, sen tuoksun tuntee jo. Pian se on jo täällä, valo viipyy jo pitkään. Pian sanotaan talvijärvelle Näkemiin. Haluaisin kokea sen hetken, kun järven selkä vapautuu jäistä. Niinkuin silloin kerran Käsivarressa Pihtsusjärvellä juhannuksena...

Olen menettänyt sydämeni Talvijärvelle ja sen auringonlaskuille.

Kohta on aika sanoa Näkemiin.

Ainon sydämelliset laturetket

Osa 1: Reipas eväsretki pikkuhiihtäjien kanssa

Lahdesjärvi näyttää parhaat puolensa pienille, reippaille hiihtäjille hiihtolomalla. Välillä viisivuotias vetää retkeä, välillä seitsenvuotias. Ja silloin tällöin viisivuotias heittäytyy ladulle selälleen ja sanoo dramaattisella äänellä, ettei jaksa, vaikka oikeasti jaksaa tosi hyvin. Ohikulkijat hymyilevät kilpaa auringon kanssa. Sopiva eväspaikka löytyy niemen nokasta, jossa suuren kiven päältä voi tarkkailla ohihiihtäjien ilmeitä kaakaomuki kädessä. Takaisinpäin viisivuotias on kuin hangonkeksi päästessään hinaukseen. Mukavaa olla laturetkellä pienten kanssa. Ei mene kauaa, kun he jo hiihtävät kovempaa kuin äitinsä. Pääsekö äiti silloin hinaukseen? :)

Osa 2: Unelmoiden auringonsiltaa pitkin

On taas ilta ja aurinko laskemassa. Ehdinpäs vielä omallekin lenkille. Särkijärvi auringonlaskussa kasvattaa siivet selkään ja antaa tilaa unelmille. Vapaan tyylin latu kimmeltää hopeaa eri sävyissä. Ei ole olemassa ketään, ketä kadehtisin tai mitään muuta maailmassa, mitä haluaisin tehdä. Annan unelmien lentää ja ajatusten tulla ja mennä. Hyvä on ihmisen liitää keskellä hopeaista ja sinistä iltaruskoa.

Osa 3: Kolmen järven laturetki

Tänä talvena en tule luoksesi Lappi, sillä Sinä olet tullut minun luokseni. Minun Lappini alkaa näppärästi kotiovelta, sillä hiihdettävää ja talvitunnelmaa riittää. Särkijärvi - Suolijärvi - Hervantajärvi -kierros on oikein mukava retki vaihteeksi perinteisen suksilla. Kaikille järville on ajettu ladut ja ne ovat pysyneet kivasti auki, kiitos aktiivisten hiihtäjien. Eväät mukaan reppuun ja ei muuta kuin laduille. Tuttujakin tulee vastaan, vaihdetaan kuulumisia. Ventovieraatkin hymyilevät ja mitä kauemmas hiihdän, sitä todennäköisemmin vastaantulijat tervehtivät. Kiva eväspaikka löytyy Viitastenperältä Hervantajärveltä, jossa onkin sopivasti retken melkein puoliväli. Taukotakki on tarpeeseen, sillä aurinko ei tänään lämmitä kovin keväisesti, vaikka paistaakin vielä kirkkaasti. Sää on muuttumassa, taivas pilveilee jo. Lähipäivinä taitaa tulla lisää lunta. Ei se minua haittaa!

Ainon laturetkien filosofia on yksinkertainen: ei katsota mittarista "kuinka monta kilometriä" tai "kuinka kauan meni". Vaan tiedustellaan itseltä "kuinka monta hyvää fiilistä" ja "kuinka paljon suupielet ylöspäin". Kerätään selkäreppuun aurinkoisia muistikuvia ja ääninäytteitä. Talitintit laulavat jo, ja railon aukeaminen suksen alla on jännän kuuloista. Jos maltat odottaa iltaan asti, voit kuulla jään laulavan. Lähtisitkö kanssani tänä iltana ihailemaan täysikuuta ja kuuntelemaan jään ääniä lähijärvelle?