Ainon kävelyretket - osa 5: joulukuun jouluisia kävelyitä

Milloin oli viimeksi tällainen oikein kunnon jouluinen joulusää? Minusta tuntuu, että viime vuosina sää on ollut jouluisin aika kurja ja musta, sateen lotistessa rännejä pitkin. Mutta nyt, tänä jouluna vuonna 2017, on sää suosinut niin kävelijöitä, hiihtäjiä, joulupukkeja kuin potkukelkkailijoitakin.

Sen vuoksi joulukuun kävelyretkillä on oltu "rekiretkillä" pulkkien ja potkukelkkojen kanssa. Talomme läheisyydestä lähtee yksi vanha metsätie, joka on takuuvarmasti hiekoittamaton. Siellä kelpaa viilettää potkurilla tuhatta ja sataa mäkiä alas ja sitten ylös. Metsätien päästä löytyy pieni mökkitie, jonne asukas on kiinnittänyt viitan "Lumipyrynpolku". Oi, miten kaunis nimi! Ja osuva. Sillä arvatkaas mikä alkaa, kun potkuttelemme takaisin päin. No tietenkin lumipyry.

Joulukuulta mieleen jäi myös Vuoreksen päiväkodin järjestämä joulujuhla, joka tänä vuonna oli talvitapahtuma lähimetsässä. Lyhtyjen valoa, lämmintä glögiä, lumeen tallattuja polkuja, jotka erottuivat lasten taskulamppujen osuessa puihin kiinnitettyihin heijastimiin. Kaiken kiireen ja ehtyvien voimien keskellä tuntui todella hyvältä olla ulkona eikä istua sisällä. Vetää keuhkoihin raitista ilmaa, ihastella metsäeskarin uutta kotaa, paistaa makkaraa yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Pieni voimautumisen hetkemme.

Entäs se aattoillan kynttilälyhtykävely, kun joulupukkia ei vaan kuulunut. Juuri sopivasti pakkasta, melkein jopa kirpakkaa, vähän niinkuin oikea vanhan ajan tunnelma. Lumi kimmelsi sinä iltana todella kauniisti. Kävelimme asuinalueemme ympäri ison kynttilälyhdyn kanssa ja tapahtui klassisesti - joulupukki oli käynyt ja lahjat odottivat kuusen alla. Pariin pikkutonttuun tuli siinä vaiheessa aika paljon vauhtia.

Vuoreksen Ilveskentän mäki on nyt hyvässä iskussa ja sinne kannattaa paikallisten suunnata kävelyretkensä niin kauan kuin saamme nauttia näistä ihanista keleistä. Toki toivomme kovasti, että talvi jatkuisi ja pääsisimme seuraavaksi luistelemaan ja hiihtämään omaan pikku talviparatiisimme, Koukkujärvelle <3

Ps. Huomenna on 5-vuotta täyttävän tyttäremme robottisynttärit, jossa vieraana pikkuinen Nao-robotti :)

Minun Suomeni on (6.12.2017)

"Minun Suomeni on
Lause lausumaton
Se on metsässä puut
Taivaalla kuu
Yllä hankien

Minun Suomeni
On tähtitaivaan alla
Minun Suomeni
On auki kokonaan
Ja sen löysin kun mä kuljeskelin
Tuolla maailmalla
Minun Suomeni on
Kaunein päällä maan"

(Lauri Tähkä)

Tavoitan Sinistä Hetkeä

Korvissa soi tuulen sinfonia. Metsätie ja minä. Tänään valo viipyy pidempään. Tavoittelen maagillista sinistä hetkeä. Tiedättehän, tuo kaunis muisto lapsuudesta, jolloin hetki ennen pimeyden koittoa hanki hohti sänkipellon päällä niin ihmeellisen sinisenä joulukuussa. Turvallinen hetki, jolloin oli hiljaista ja rauhallista, ja olimme palaamassa kotiin Mummolasta.

Eilen satoi lumi maahan, taisi olla jo kolmas kerta tänä syksynä. Tai talveahan tässä jo oikeammin eletään. Pikkukuuset, ja isommatkin, ovat juuri sen verran lumen peitossa, että alkaa tuntua metsän joululta. Tassunjälkiä siellä täällä. On pieniä ja on suuria. Ehkä täällä on ollut metsänväen pikkujoulut valkeaksi muuttuneen maan kunniaksi. Vai pääsikö nyt mielikuvitus taas liikaa laukkaamaan, ovatko sittenkin koirien tassuista nuo jäljet, suuret sekä pienet.

Kävellessäni kotiinpäin mietin, sainko kiinni sinisen hetken. Lapsuuden hetki sininen käväisi minun luonani. Viipyi vähän aikaa, lähti sitten tuulen pyörteen matkaan nousten korkealle taivaalle. No, ainakin sain kiinni Hetken. Eräs joulukuinen ilta vuonna 2017. Vain minä ja metsä. Metsä, joka suo minun hengittää. Metsä, joka antaa minun oman pienen ajatukseni hetken verran lentää korkealle. Oi kiitos taas teille, metsän puut ja tuuli. Hyvää yötä Pikku Metsäni, nuku rauhaisaa unta. Huomenna tämä lumenkaunis hetki on sydämessä vaalittava muisto vain.

Tavoitinko sinisen hetken metsälammella.

Ehkä tavoitinkin.

Kuuset ovat juuri sen verran lumisia, että alkaa tuntua metsän joululta.

Jälkiä siellä täällä kuin metsän väen pikkujouluissa.

Hyvää yötä, Pikku Metsäni, näe rauhaisia unia.

Nyt saa virallisestikin fiilistellä joulua

Vuoreksesta ei malttaisi millään poistua, mutta joskus tekee terää hypätä bussi numero viitoseen ja hurauttaa vaikkapa ihan Tampereen keskustaan saakka. Voi esimerkiksi lähteä kävelyllä katselemaan valoja ja Maisemaa. Tänään oli joulun avaus, joten joulufiilistely on nyt ilmeisesti virallisesti sallittua. Ja mikä ettei, Hämeenkadun jouluvalaistus on mielestäni todella onnistunut. Erityisesti runsaslukuiset, mustissa puissa riippuvat kullanhohtoiset joulupallot ovat hyvin kauniita, suurensuuri keskustorin kuusi on tukevasti paikoillaan ja valaistu, ja Stokkan jouluikkuna on tänä jouluna aika jännittävä. Suosittelen iltakävelyä Hämeenkadulla - jotenkin lumen puutetta ei siellä valon seassa edes muistanut ajatella.

Keskustorin kuusi on paikoillaan tänäkin vuonna juuri niin kuin pitääkin.

Joulufiilistely voi alkaa.

Rakas Maisema. Muistot vievät nuoruusvuosiin, jolloin jaksoi valvoa ja kuvata

tuoreen kotikaupungin yötä. Aikaa oli silloin rajattomasti. 

Nämä joulupallot ovat oikeasti ihan tajuttoman nättejä.

Stokkan symppis jouluikkuna kylineen ja asukkaineen: "Äiti, voidaanko katsoa

vielä vähän aikaa?"

"Juu, katsotaan toki vielä hetki."

Ja vielä pienen pieni hetki.

Ainon kävelyretket - osa 4: Taivaallisia heijastuksia

Vuores on aika kiva asuinpaikka heille, jotka sattuvat pitämään metsäkävelystä ja -retkeilystä. Ei ole kovinkaan paljon liioiteltua väittää, että astuessasi oman tontin rajan yli olet jo metsässä.

Etkä missä tahansa pöpelikössä, vaan satumaisessa peikkojen ja hattivattien asuttamassa taikametsässä, jossa salaperäiset kuiskaukset leijuvat pehmeimmän sammalmaton päällä ja tuulen humina kertoo tarinoitaan korkealla latvustossa. Kyllä sinä pystyt ne kuulemaan, kun pysähdyt. Katso korkealle puiden latvoihin ja tunne voimautuminen, joka sinulle halutaan lahjoittaa. Katsele taivaalle ja huomaa pumpulipilvet, niiden pehmeys ja pastellivärit. Eksy hieman polulta ja löydät itsesi aukiolta, jossa keijut tanssivat auringon hennoissa säteissä. Kiipeä kukkulalle ja ota kiinni auringonsäteistä, jotka ovat tulleet juhlimaan kaamosta. Katso vihreistä vihreämpää sammalta vanhojen puiden alla ja hämmästele, minkä värinen metsä voikaan olla marraskuussa. Kävele metsäjärven rantaan ja lumoudu heijastuksista, jotka näytetään vain sinulle, joka osaat katsoa. Säilö paratiisin tunne sisääsi. Kun palaat kotiin ja kiireiseen arkeen, voit säilyttää tunteen sisälläsi ja viedä sen mukanasi seuraavan viikon arkielämään.

Nämä taivaalliset heijastukset näytetään vain sinulle, joka osaat katsoa.

Kuinka vihreä metsä voikaan olla marraskuussa.

Omista itsellesi pieni hetki.

Pumpulinpehmeyttä taivaalla ja maanpinnalla.

Tämä on minun metsäni, mutta toivotan sinut

aina tervetulleeksi kotiini.

Mikä on Brainwolk -kävelypalaveri?

Brainwolk -kävelypalaveri on uudelleenmuotoiltu kävelypalaveri. Brainwolk -nimelle on kaksi erilaista tulkintaa. Molempien tulkintojen mukaan "brain" tarkoittaa aivoja, eli brainwolkilla tehdään aivotyötä tai jotain aivoihin liittyvää juttua. "Wolk"-sanalle on kaksi eri selitystä. Sana "wolk" löytyi sanakirjasta, jonka mukaan kyseinen sana on vanha slangisana, joka tarkoittaa "herätystä". Eli siis aivoherätys. Toisen selityksen mukaan "wolk" tulee sanoista "work" ja "walk". Ihan osuva selitys sekin siis. Ei voi oikeastaan sanoa tyhjentävästi, kumpi selitys on oikein, koska molemmat ovat niin hyviä. Brainwolkillahan herätellään aivoja, ja tehdään yhtä aikaa työtä ja kävelyä.

Vuonna 2015 pääsin työskentelemään tietotyön työtapoja kehittävään Pop Up -projektiin. Tutkittuani sitä ennen n. 7 vuoden ajan hyvinvointiteknologioita (tein väitökirjani motivoivien liikuntasovellusten ihmiskeskeisestä suunnittelusta), en voinut vastustaa kiusausta yhdistää liikkumista tietotyön työtapoihin ja alkaa tekemään service designia kävelypalaveriteeman ympärillä. Siitä syntyi Liikuttavat työtavat, jota voisi tätä nykyä kuvata jopa elämäni yhdeksi missioksi. Kävelypalaveri ei tietenkään ole minun keksimäni juttu - niitähän ovat harvat ja valikoidut ihmiset tehneet maailman sivu. Halusin kuitenkin muotoilla kävelypalaverin hieman uudella tavalla, tehdä siitä hyvin suunnitellun työtavan, joka voisi ihanteellisesti levitä hyväksyttäväksi, koko kansaa liikuttavaksi ja ilahduttavaksi käytännöksi.

Opiskelijoiden kanssa Brainwolkilla "Psychology of Pervasive

Computing"-kurssilla syksyllä 2017: kävelevät viikkoharkat.

Brainwolk on siis kävelypalaverimuoto, joka on tarkoitettu lähinnä luovaan, vapaampaan työhön, eikä välttämättä niinkään tiukkaan palaveeraamiseen. Brainwolk antaa luvan lähteä ulos kävellen pohtimaan työhön liittyviä asioita joko pienessä porukassa tai yksin jäsentämään omia ajatuksia. Brainwolk sopii moneen käyttöön, mm. ideointiin, suunnitteluun, reflektointiin, palautteen antamiseen ja arempien asioiden käsittelemiseen. Tutkimme Brainwolkiin liittyviä käyttäjätarpeita tietenkin kävelytyöpajoissa. Loimme ensimmäiset konseptiaihiot myös mobiilisovellukselle, joka voisi toimia Brainwolkin opastamisessa ja motivoinnissa. Innostuimme liikaa - sovellus koettiin häiritsevänä käyttäjätesteissä. Toisella kerralla onnistuimme hieman vähentämään häiritseviä tekijöitä (liikaa pelillisyyttä, yllätyksiä jne), mutta yhä edelleen kuukauden pilottitutkimuksen perusteella mobiilisovellus ei oikein kunnolla tukenut Brainwolkin tekemistä. Parhaat asiat (joista siis pidettiin todella paljon) Brainwolkissa olivat nimenomaan fyysisen maailman oikeat kokemukset - raitis ilma, liikkuminen, lähiluontokokemus ja se, että sai pienen tauon teknologian käytöstä. Olenkin tullut osittain siihen tulokseen, että parhaiten Brainwolkien kanssa toimii ihmissovellus, eli ihminen, joka innoittaa muita lähtemään kävelemään. Teknologian rooli voi hyvinkin olla toimia vahvana taustavaikuttajana - levittämässä sanomaa, demoamassa käytäntöjä, kertomassa positiivisia tarinoita. Seuraavana kokeiluna teemmekin opiskelijoiden kanssa Pepper-robotilla toteutettavan Brainwolk -demokävelyn. Voisiko sosiaalinen robotti toimia Brainwolkin levittäjänä ja innoittajana, kun yksi ihminen ei ehdi kaikkialle :)

Tosiasiassa Brainwolkin levitystyö ei enää lepää yhden pienen kävelevän tutkijan harteilla. Opiskelijat osaavat jo kysellä, mentäisiinkö kävelypalaverille istumisen sijaan. Tutkimustiimissämme useampi henkilö jo ehdottelee käveleviä viikkopalavereja. Useat tahot tulevat minuun törmätessään puhumaan ylpeinä siitä, kuinka he olivat taas Brainwolkilla. Nämä ovat parhautta! Maailma tuntuu muuttuvan pieni askel kerrallaan ja ehkä muutaman vuoden päästä kukaan ei enää ehdotakaan: "istutaan alas pohtimaan tätä" vaan ennemminkin "otetaan tämä ajatus ja lähdetään kävelyttämään se selväksi!"

Brainwolk pähkinänkuoressa ja simppelit ohjeet sen tekemiseen.

Nao voimistelee

Pieni taidonnäyte Naon jumppakyvyistä. Kokeillaanko tämmöistä taukojumppaa tiistaina Tietotekniikan labrassa?

Naosta kävelypalaveri- ja jumppa-apuri?

Pikkuinen ja söpö Nao-robotti kävi meillä kylässä eilen järjestetyn Tekniikan päivien ja uuden robotiikkahankkeemme myötä. Ehkäpä tämä hellyyttävä kaveri tai hänen isosiskonsa Pepper tulee vielä toimimaan Ainon kävelypalaveri- ja taukojumppa-apurina :) Ehkä ihan pientä lisäohjelmointia ja optimointia tosin vielä tarvitaan ennen kuin päästään pidemmille Brainwolkeille. Suosio ja huomio on ainakin takuuvarmaa, ainakin eilisen Tekniikan päivien perusteella!

Hiljaisuuden kävely

Halloween-kuukauden (lukuisien karkkien ja kepposten) jälkeen koen tarvetta hiljentymiselle. On Pyhäinpäivä, joten sytytämme tyttöjen kanssa omalle pihalle paljon kynttilöitä ja suuntaamme kuopuksen kanssa katsomaan kynttilämerta Messukylän kirkon hautuumaalle. Tytär sanoo matkalla: "Äiti. minä aion laskea kaikki kynttilät". Tytär on kastettu Messukylän uudessa kirkossa, joka on valmistunut vuonna 1879.

Pikkuinen kastettiin tässä kirkossa.

Musta kirkkomaa ja tosiaan - valtava kynttilämeri! Niin kaunista ja harrasta. Kävelemme hiljaa, vaellamme yhdessä kohti jyhkeää yli 120 vuotiasta punatiilistä kirkkorakennusta, joka on nähnyt paljon. Miten vähäiset ovatkaan tietoni tämän rakennuksen rinnalla, kuinka lyhyt onkaan yhdelle sukupolvelle suotu aika tässä sukupolvien jatkumossa.

Katsomme sankarihautoja. "Mitä ovat sankarihaudat?", kysyy tytär. "Siellä nukkuu urhoollisia miehiä, jotka taistelivat sodissa vanhoina aikoina", vastaan, kun en muutakaan osaa. Vieri vieressä he siellä lepäävät.

Sytytämme kynttilän isovanhemmille. Pelkään, ettei kynttilä syty tuulessa. Huomaan, ettei tuulekaan, vaan on aivan tyyntä. Kynttilä syttyy heti ensimmäisellä yrittämällä. Ajattelemme lämmöllä poisnukkuneita. Osa jäi vieraiksi, osa tuli tutummiksi. Siellä he loistavat nyt tähtinä yötaivaalla. Muitakin tähtiä muistelemme. Viereinen ihminen sanoo: "Täällä on nyt tyyntä, usein on ollut hyvin tuulista."

Siellä he loistavat tähtinä yötaivaalla.

Katselemme kirkon punatiilistä seinää. Katson seinää nyt ensimmäistä kertaa kunnolla, koska luin hiljattain hyvin väkevän romaanin sisällissodan tapahtumista Pirkanmaalla. Seinässä on näkyvillä syviä luodinreikiä. Messukylässä käytiin merkittäviä taisteluja sata vuotta sitten. Tytär sanoo: "Onpa hyvä, että seinä kesti, sillä muuten sisällä olevat ihmiset olivat kuolleet." Viisauden sanoja pieneltä ihmistaimelta.

Onpa hyvä, että seinä kesti sen, mikä oli kestettävä.

Kävelemme takaisin päin katsellen kynttilöitä. Ihmisiä on sankoin joukoin liikkeellä. Katselemme nimiä hautakivistä - Turtonen, Turtola, Juva - kaikki tämän alueen suuria taloja. On ollut tapana laittaa nimen eteen ammatti tai titteli. Mielestäni hieno tapa, sillä se saa hautakivet kertomaan tarinoita. Joskus olen nähnyt poisnukkuneen kuvankin hautakivessä, mutta se ei ole tyypillistä täälläpäin.

Kävelemme poispäin, pienet saappaat ja isot saappaat. Emme laske tänään askelia, vaan laskemme kynttilöitä.

Ainon kävelyretket - osa 3: Vuoreksen kauneimmat talot

Mikä ihana yllätys tämä lokakuun pikkutalvi olikaan! Valoa kaikkialla ja lumessa kelpaa peuhata niin pienten kuin suurtenkin. Lumessa on myös hauskaa ja tehokasta tehdä kävelyretkiä. Tällä kertaa katsastimme pulkkakävelyllä Vuoreksen kauniita taloja ja valitsimme niistä suosikkimme. Katselimme lähinnä kerrostaloja mutta mukaan pääsi silti myös yksi omakotitalo :) Ilman tieteellistä analyysia tässä suosikkimme ja kommenttimme.

Tämä talo on väreiltään raikas ja muodoltaan jyhkeä. Sopivasti yhdisteltynä

tummaa ja värikästä. Kokonaisuuden kruunaan korkean käytäväikkunan ympärille

koostettu, eri pastellisävyistä muodostuva puuaihe.

Tämä talo joko ihastuttaa tai vihastuttaa. Meitä se ihastuttaa pirteydellään.

Sitruunankeltainen väri jaksaa ilahduttaa joka kerta jo kaukaa. Värityksessä

yhdistyy kauniisti keltainen ja valkoinen.

Tämä talo yllättää pihan puolelta. Kadulle päin

talon punaisesta, hieman rosoisesta julkisivusta

tulee mieleen englantilainen punatiilityyli (huom. hyvin kaunis

julkisivu erityisesti iltavalaistuksessa).

Sisäpihalla tyyli on betoninen ja värikäs. Huomio kiinnittyy

erityisesti sinisen upeaan valööriin (Lars Holmström, Reflexus 2x4, 2015).

Tämä talo on äkkiä katsottuna melko tavanomaisen oloinen Vuoreksen

yhä kekseliäämpien julkisivujen joukossa, mutta jaksaa kuitenkin tehdä

vaikutuksen kaarevalla muodollaan sekä ihastuttavalla puu- ja eläinaiheisella,

korkealla taideteoksellaan.

Tämä omakotitalo jaksaa ihastuttaa jokaisena päivänä. Upea ja erottuva värivalinta,

kauniit symmetriset muodot. Sopivasti maalaisromanttinen kaupunkitalo.

Askelia lumessa, isoja ja pieniä <3

Ainon kävelyretket - osa 2: Tampereen flikat Pasilassa

Tänään Ainon kävelyretket suuntautui Pasilaan, koska meillä oli työhön liittyvä etäkuntoutushankkeen työpajapäivä Kansaneläkelaitoksella eli tutummin Kelassa. Minähän vedän Ainon kävelyretkien lisäksi etä/digikuntoutukseen liittyvää projektia nimeltä 3DFysio, jossa saman nimistä tablettisovellusta pilotoidaan reumakuntoutujien pitkäkestoisessa kuntoutuksessa.

Joka tapauksessa, Ainon kävelyretket kohtasi tällä matkalla ensimmäisen haasteensa Pasilan asemalla. Ai missä siis? Niin juuri. Pasilan asemaa ei enää ollut vaan se oli purettu. Oli vain enää pitkät käytävät ja tunnelit, jotka johtivat mikä minnekin.

Pasilan asema oli purettu ja se aiheutti hämmennystä kävelijöissä.

Pääsimme kuitenkin hankkeemme fysioterapeutin Katjan kanssa järkeillen oikeaan suuntaan. Olimme katsoneet etukäteen kartasta, että Kelan toimistolle on n. 2,5 km matka, jonka tietenkin halusimme suoriutua kävellen, vaikkakin useat henkilöt olivat suositelleet sporaa (ai mikä se on?) Huvittavinta oli se, että puolivälissä reittiohjeita kysyessämme nuoret miehet edelleen suosittelivat sporaa. Ehkä ihmiset eivät pääkaupunkiseudulla harrasta kävelyä toisin kuin periferiassa? Me kumminkin suoritimme reippaina flikkoina kyseisen kävelymatkan 20 minuutissa vaikka reittioppaan mukaan siihen olisi pitänyt kulua 30 minuuttia. Ainon kävelyretkillä ei hidastella!

Aluksi kävelimme vahingossa Kelan rakennuksen ohi, ja palattuamme takaisin emme löytäneet heti pääovea. Lopulta näimme Kansaneläkelaitoksen upean perinteikkään plakaatin ja tiesimme olevamme perillä kohteessa. Kohteessa meitä odotti antoisa työpajapäivä, jossa pohdimme joukolla etäkuntoutukseen liittyviä haasteita ja ratkaisuehdotuksia.

Kansaneläkelaitoksen vaikuttava kyltti, jota emme tosin heti huomanneet.

Iltapäivällä reippailimme tietysti takaisin nyt jo tutun reitin asemalle, jota ei ole. Kävely todellakin kannatti, sillä illalla askelmittari näytti reilusti yli 10 000 askelta. Tavoite saavutettu tältä päivältä! Kuka sanoo että työpajapäivät ovat pelkkää istumista? Pieniä valintoja tekemällä askelia saa kerrytettyä ihan huomaamatta. Ainakin Tampereen flikoilta se onnistuu. Tiedä sitten noista stadilaisista...

Kuka sanoo että työpajapäivät ovat pelkkää istumista? Askelmittari

näytti illalla reilusti yli 10 000!

https://twitter.com/Kelankuntoutus/status/923139554797850625

Ainon kävelyretket - osa 1: Taidekävely 7-vuotiaan kanssa

Vuoreksen (eli tuttujen kesken Tampereen Kauniaisten) taideteokset lienevät tuttuja jokaiselle vuorelaiselle, mutta eivät välttämättä kaikille muille. Jokaisen vuoreslaisen taloyhtiön on laitettava talonsa yhteyteen jokin taideteos, ja runsaasti rakennettu alue tarjoaakin jo nyt runsaasti erilaisia mielenkiintoisia teoksia. Ne ovat ihanteellisia bongauskohteita kävelyretkille. Tänään oli ihanan sumuinen aamu. 7-vuotias tyttäreni sai päättää, mitkä taideteokset kävimme katsomassa. Harrastettiin kävelyn lomassa myös hieman "luontokuvausta".

Kaarina Kaikkonen 2015: Sisulla noustiin - Vuoreksen kuuluisa suksitaideteos

Hanna Vihriälä 2015: Lapinvesitähti

Tästä se kävelyblogi alkaa!

Siitä on jo kauan kun olen viimeksi pitänyt omaa blogia. Tarkalleen ottaen jo vuosikymmen. Silloin kirjoitin minun ja islanninhevoseni Fálkin retkistä ja hetkistä. Nuo retket elävät muistoissani edelleen, ja paljon on mahtunut aikaa ja tapahtumia elämääni Fálkin jälkeen. Olen nyt kahden tyttären äiti <3 sekä omakotitaloasuja itse rakennetussa hotelli Tammerin värisessä kivitalossa. Islanninhevoset löysivät minut pitkän tauon jälkeen viime kesänä ja käymmekin tytärten kanssa nyt yhdessä hevostelemassa silloin kun ehdimme. Mutta todellakin, eihän tämän blogin pitänytkään kertoa issikoista vaan kävelystä. No, ehkä saan luvan joskus kertoa issikoistakin, koska kyllähän nekin kävelevät :)

Miksi juuri kävely? Kävely on voimavarani. Kävely on tutkimusaiheeni. Kävely on motivaationi ja ideoideni lähde. Vien usein muitakin ihmisiä kävelylle: töissä kävelypalaverien muodossa ja vapaa-ajalla mielen ja kehon virkistykseksi. Kävely on yksinkertaista. Yksinkertaisia asioita usein kaivataan tässä ajassa, jossa monet asiat ovat aika monimutkaisia. Kävelyssä ollaan alkukantaisten perusasioiden äärellä. Kävely on helppo toteuttaa: sen kun vaan lähtee ovesta ulos ja liikuttelee jalkojaan. Kävelyllä syntyy ajatuksia, joita ei paikallaan ollessa synny. Kävelyllä ratkotaan elämän pulmia, pieniä ja isoja. Kävelyllä on aikaa ajatella tai sitten olla ajattelematta. Voi katsella tähtitaivasta, puiden lehtiä ja luonnon pieniä yksityiskohtia. Voi tuntea vastasataneen lumen tai uskomattoman pehmeän sammalmaton. Pysähtyäkin voi ihmettelemään ja kuulostelemaan. Reitit eivät lopu kesken ja erilaisten kävelyiden mahdollisuudet ovat rajattomat. Lapsiperheelle kävelyt ovat hauskaa puuhaa erityisesti luontoretkien muodossa.

Kävelystä on muodostunut tutkimusaiheeni Tampereen teknillisellä yliopistolla ihmiskeskeisen teknologian tutkimusryhmässä. Minulla on jo vuosikymmenen pituinen kokemus hyvinvointiteknologioiden suunnittelusta ja tutkimisesta, ja pari vuotta sitten halusin alkaa tutkia ja kehittää teknologiapohjaista kävelypalaverisovellusta, joka voisi motivoida istumatyöntekijöitä pitämään kävelypalavereja ainaisen istumisen sijaan. Tutkimuksesta syntyi Brainwolk, kävelypalaverikonsepti, josta olemme kirjoittaneet tieteellisiä artikkeleja ja jota olemme esitelleet useassa eri paikassa kiinnostuneille. Brainwolkin myötä minusta tuli epävirallinen kävelypalaveriohjaaja TTY:llä, ja aina tilaisuuden tullen vienkin työntekijöitä ja opiskelijoita ulos kävellen pohtimaan työhön tai opiskeluun liittyviä asioita. Kävelypalavereista tulen kertomaan täällä varmasti lisää!

Tämä blogi on siis yhdistelmä vapaa-aikaa, perheaikaa ja ammatillista aikaa. Kävely on olennainen osa niitä kaikkia. Jalat kuljettavat eri aikoina, eikä määränpää ole aina selkeä. Reittikään ei ole viivasuora.

Käyntiä maastossa islanninhevosella

Hevosen kävelyä eli käyntiä, olkaa hyvät :)