Korvissa soi tuulen sinfonia. Metsätie ja minä. Tänään valo viipyy pidempään. Tavoittelen maagillista sinistä hetkeä. Tiedättehän, tuo kaunis muisto lapsuudesta, jolloin hetki ennen pimeyden koittoa hanki hohti sänkipellon päällä niin ihmeellisen sinisenä joulukuussa. Turvallinen hetki, jolloin oli hiljaista ja rauhallista, ja olimme palaamassa kotiin Mummolasta.
Eilen satoi lumi maahan, taisi olla jo kolmas kerta tänä syksynä. Tai talveahan tässä jo oikeammin eletään. Pikkukuuset, ja isommatkin, ovat juuri sen verran lumen peitossa, että alkaa tuntua metsän joululta. Tassunjälkiä siellä täällä. On pieniä ja on suuria. Ehkä täällä on ollut metsänväen pikkujoulut valkeaksi muuttuneen maan kunniaksi. Vai pääsikö nyt mielikuvitus taas liikaa laukkaamaan, ovatko sittenkin koirien tassuista nuo jäljet, suuret sekä pienet.
Kävellessäni kotiinpäin mietin, sainko kiinni sinisen hetken. Lapsuuden hetki sininen käväisi minun luonani. Viipyi vähän aikaa, lähti sitten tuulen pyörteen matkaan nousten korkealle taivaalle. No, ainakin sain kiinni Hetken. Eräs joulukuinen ilta vuonna 2017. Vain minä ja metsä. Metsä, joka suo minun hengittää. Metsä, joka antaa minun oman pienen ajatukseni hetken verran lentää korkealle. Oi kiitos taas teille, metsän puut ja tuuli. Hyvää yötä Pikku Metsäni, nuku rauhaisaa unta. Huomenna tämä lumenkaunis hetki on sydämessä vaalittava muisto vain.
 |
| Tavoitinko sinisen hetken metsälammella. |
 |
| Ehkä tavoitinkin. |
 |
| Kuuset ovat juuri sen verran lumisia, että alkaa tuntua metsän joululta. |
 |
| Jälkiä siellä täällä kuin metsän väen pikkujouluissa. |
 |
| Hyvää yötä, Pikku Metsäni, näe rauhaisia unia. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti