Olen ehtinyt jo monena talvena laulaa Karhun nanogrip-sukseni (pertsat) suohon tai avantoon, mutta tänään hoilasin ne järven pohjasta takaisin ylös hangen pinnalle. Näissä olosuhteissa, kun lumi alkaa olla sopivan kosteata, kyseinen pitopohja sekä pitää että luistaa erinomaisen hyvin, eli aikas hauskaa on nyt kevätjärven jäillä suhautella menemään. Osittain jää on jo näkyvillä, mikä tekeekin sitten erityisesti vapaan tyylin hiihdon välillä hieman hankalaksi, koska jäiset kohdat sisältävät yleensä erilaisia uria, joissa suksi tuppaa menemään miten sattuu ja tasapainon kanssa on tekemistä. Siksi olenkin nyt nautiskellut pitopohjasuksistani ja samalla mietin, kuinka kauan tätä lystiä vielä kestää. Ihan upea talvi tämä on ollut ja ehkä tässä vielä jonkin kerran pääsee ihastelemaan talvijärviä, niiden auringonlaskuja ja ensimmäisiä iltataivaalle syttyviä tähtiä. Mutta kevät tulee ja kohinalla, sen tuoksun tuntee jo. Pian se on jo täällä, valo viipyy jo pitkään. Pian sanotaan talvijärvelle Näkemiin. Haluaisin kokea sen hetken, kun järven selkä vapautuu jäistä. Niinkuin silloin kerran Käsivarressa Pihtsusjärvellä juhannuksena...
 |
| Olen menettänyt sydämeni Talvijärvelle ja sen auringonlaskuille. |
 |
| Kohta on aika sanoa Näkemiin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti