Osa 1: Reipas eväsretki pikkuhiihtäjien kanssa
Lahdesjärvi näyttää parhaat puolensa pienille, reippaille hiihtäjille hiihtolomalla. Välillä viisivuotias vetää retkeä, välillä seitsenvuotias. Ja silloin tällöin viisivuotias heittäytyy ladulle selälleen ja sanoo dramaattisella äänellä, ettei jaksa, vaikka oikeasti jaksaa tosi hyvin. Ohikulkijat hymyilevät kilpaa auringon kanssa. Sopiva eväspaikka löytyy niemen nokasta, jossa suuren kiven päältä voi tarkkailla ohihiihtäjien ilmeitä kaakaomuki kädessä. Takaisinpäin viisivuotias on kuin hangonkeksi päästessään hinaukseen. Mukavaa olla laturetkellä pienten kanssa. Ei mene kauaa, kun he jo hiihtävät kovempaa kuin äitinsä. Pääsekö äiti silloin hinaukseen? :)
Osa 2: Unelmoiden auringonsiltaa pitkin
On taas ilta ja aurinko laskemassa. Ehdinpäs vielä omallekin lenkille. Särkijärvi auringonlaskussa kasvattaa siivet selkään ja antaa tilaa unelmille. Vapaan tyylin latu kimmeltää hopeaa eri sävyissä. Ei ole olemassa ketään, ketä kadehtisin tai mitään muuta maailmassa, mitä haluaisin tehdä. Annan unelmien lentää ja ajatusten tulla ja mennä. Hyvä on ihmisen liitää keskellä hopeaista ja sinistä iltaruskoa.
Osa 3: Kolmen järven laturetki
Tänä talvena en tule luoksesi Lappi, sillä Sinä olet tullut minun luokseni. Minun Lappini alkaa näppärästi kotiovelta, sillä hiihdettävää ja talvitunnelmaa riittää. Särkijärvi - Suolijärvi - Hervantajärvi -kierros on oikein mukava retki vaihteeksi perinteisen suksilla. Kaikille järville on ajettu ladut ja ne ovat pysyneet kivasti auki, kiitos aktiivisten hiihtäjien. Eväät mukaan reppuun ja ei muuta kuin laduille. Tuttujakin tulee vastaan, vaihdetaan kuulumisia. Ventovieraatkin hymyilevät ja mitä kauemmas hiihdän, sitä todennäköisemmin vastaantulijat tervehtivät. Kiva eväspaikka löytyy Viitastenperältä Hervantajärveltä, jossa onkin sopivasti retken melkein puoliväli. Taukotakki on tarpeeseen, sillä aurinko ei tänään lämmitä kovin keväisesti, vaikka paistaakin vielä kirkkaasti. Sää on muuttumassa, taivas pilveilee jo. Lähipäivinä taitaa tulla lisää lunta. Ei se minua haittaa!
Ainon laturetkien filosofia on yksinkertainen: ei katsota mittarista "kuinka monta kilometriä" tai "kuinka kauan meni". Vaan tiedustellaan itseltä "kuinka monta hyvää fiilistä" ja "kuinka paljon suupielet ylöspäin". Kerätään selkäreppuun aurinkoisia muistikuvia ja ääninäytteitä. Talitintit laulavat jo, ja railon aukeaminen suksen alla on jännän kuuloista. Jos maltat odottaa iltaan asti, voit kuulla jään laulavan. Lähtisitkö kanssani tänä iltana ihailemaan täysikuuta ja kuuntelemaan jään ääniä lähijärvelle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti